Siltala: Tämä on tärkeä päivä koko suomalaiselle ay-liikkeelle

17.5.2017

Kehittämispäällikkö Hannu Siltala puhui tänään TEAMin valtuuston ylimääräisessä kokouksessa Helsingissä. Kokouksessa päätetään TEAMin toiminnan purkamisesta ja yhdistymisestä vuoden 2018 alusta aloittavaan Teollisuusliittoon.

Siltala totesi puheessaan, että kaikki on valmiina Suomen merkittävimpään järjestötapahtumaan tällä vuosikymmenellä, kun TEAM, Metallityöväenliitto ja Puuliitto ovat yhdistymässä suurliitoksi. Samalla hän totesi, että hänestä tuntuu kuin olisi elänyt hetken jo aiemmin.

Siltala muisteli puheessaan tapahtumia vuosilta 2008-2009, jolloin edellisen kerran yritettiin muodostaa teollisuusliitoista yhtä kokonaisuutta. Hän totesi tuolloin ilmassa ja puheissa olleen suurta odotusta ja hehkutusta jäsenistön edunvalvonnan tehostamiseksi ja voimien kokoamiseksi. Hän muisteli myös kokemaansa suurta pettymystä, jota tunsi suurliiton silloisesta kariutumisesta.

- Toisaalta oli syvää pettymystä liittotovereiden tekemiä päätöksiä kohtaan. Puhuin päivä silloisen liittohankkeen kaatumisen jälkeen Kemianliiton valtuustossa ja totesin, että on vaikea uskoa, että kahdella ryhmällä voisi olla samasta asiasta järkiargumenteilla niin erilaiset näkemykset jäsenistönsä tulevaisuuden rakentamiseksi.

Siltala kertoi kuitenkin uskoneensa, että teollisuusliittojen yhdistyminen ei takaiskusta huolimatta jää siihen. Hän totesi tuolloin sanoneensa puheessaan, että jokainen itselleen rehellinen tietää, että menneeseen ei ole paluuta eikä mikään ala selviä tulevaisuudesta yksin.

Siltalan laskelmien mukaan nyt toteutumassa oleva teollisuusliittofuusio on kuudes yritys mukaan, lukien edellinen 2009 viime metreillä kaatunut Puun, Metallin, Kemian, Viestinnän, Sähkön ja Rautatieläisten hanke, jonka savuaville raunioille nousi nykyinen TEAM.

Niin sanotun suur-TEAMin kariutumisen jälkeen Siltala kertoi pitäneensä puheen, jossa peilasi silloisten Kemianliiton ja Viestintäalan ammattiliiton yhdistymistä. Hänen mukaansa tuolloin muodostettavana ollut liitto oli aidosti parantamassa jäsenten edunvalvontaa eikä kyse ollut vain juhlapuheista.

- Liian usein on tältä paikalta jouduttu pitämään ylioptimistisia, juhlapuheenomaisia puheita ja julistuksia, jotka eivät ole johtaneet mihinkään konkreettiseen, jäsenistön edunvalvontaa aidosti parantaviin tekoihin. Uskon vakaasti, että tällä kertaa puheet eivät jää sanahelinäksi, Siltala muisteli puhettaan.

Siltalan mukaan vuonna 2012 käytiin kaikessa hiljaisuudessa seuraava tunnustelukeskustelu liittojen yhteistyön tiivistämiseksi. Tuolloin mukana olivat TEAMin lisäksi Paperiliitto, Puuliitto ja Sähköliitto. Tunnustelut eivät kuitenkaan johtaneet keskusteluja pitemmälle. Lopulta TEAM ja Puuliitto aloittivat fuusioselvittelyt, jotka eivät kuitenkaan lopulta johtaneet yhdistymiseen.

Seuraava liittofuusiohanke oli 2014 käynnistetty yritys yhdistää TEAM, Paperi ja Metalli. Tarkoituksena oli, että uusi liitto olisi aloittanut vuoden 2016 alusta. Tuokaan yritys ei johtanut yhdistymiseen muun muassa hätäisen valmistelun ja tiukan aikataulun vuoksi.

Siltala totesi, että liittoyhteistyövankkurit eivät kuitenkaan pysähtyneet pitkäksi aikaa, sillä TEAMin liittokokouksessa 2015 hyväksyttiin yksimielisesti liittoyhteistyöasiakirja, joka velvoitti uuden hallinnon selvittämään liittoyhteistyömahdollisuudet mitään vaihtoehtoja pois sulkematta. Pian liittokokoukseen jälkeen TEAMin, Metallin, Puun ja Paperin johto kokoontui ja alkoi ensin tunnustella ja sitten valmistella mahdollista fuusiota.

- Tällä kertaa valmistelutyöt tehtiin avoimesti ja perusteellisesti kaikkia osapuolia kuunnellen, Siltala kuvasi hankkeen etenemistä.

- Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes Paperiliitto päätti juuri viime jouluna alla nostaa kytkintä ja lähteä hankkeesta. Täytyy sanoa, että niin minulla kuin taisi monella muullakin projektihallituksen jäsenellä lyödä hihna tyhjää jonkin aikaa. Hetken kävi mielessä, että tähänkö tämä sitten jälleen kerran jää, Siltala kuvasi tuntojaan.

Tällä kertaa käytännössä saman tien päätettiin jäljelle jääneiden liittojen kesken jatkaa fuusiovalmisteluja ilman Paperia.

Puheensa lopuksi Siltala totesi, että tämä päivä on tärkeä päivä fuusioituvien teollisuusliittojen jäsenille, liittojen hallinoille ja henkilökunnalle. Tämä on tärkeä päivä koko suomalaiselle ay-liikkeelle.

- Tänään tehtävillä päätöksillä vahvistetaan pitkään valmisteltu liittofuusio. Olen kiitollinen, että olen saanut olla vaikuttamassa todella merkittävässä ja tärkeässä hankkeessa. Matka on ollut pitkä. Sen olen oppinut, että periksi ei koskaan kannata antaa. Työtä on vielä paljon jäljellä ennen kuin Teollisuusliitto pääsee aloittamaan vuoden 2018 alusta. JK

Hannu Siltala.