Iittala Group Oy Ab:n työntekijät
Iittala Group Oy Ab:n työntekijöiden työehtosopimus
Sopimuskausi 25.3.2010 - 31.1.2013
Palkantarkistukset vuonna 2011
Kertakorvaus huhtikuu 2011
Ajalta 1.2.–30.4.2011 maksetaan kertakorvaus. Kertakorvaus maksetaan huhtikuun 2011 palkanmaksun yhteydessä.
Kertakorvaus maksetaan työntekijälle niiltä kalenterikuukausilta, joiden alussa työntekijän työsuhde on ollut voimassa ja jonka osalta työnantajalla on ollut palkanmaksuvelvollisuus seuraavasti:
Työsuhde alkanut 1.2.2011 tai sitä ennen 171 €
Työsuhde alkanut viimeistään 1.3.2011 116 €
Työsuhde alkanut viimeistään 1.4.2011 57 €
Osa-aikaiselle työntekijälle maksettavan kertakorvauksen määrä lasketaan sovitun työajan ja täyden työajan suhteessa.
Kertakorvaus maksetaan myös päättyneiden työsuhteiden osalta edellä mainittuja periaatteita noudattaen.
Paikallisesti voidaan sopia toisin kertakorvauksen maksuajankohdasta ja kertakorvauksen maksamisen jaksottamisesta useampaan erään. Kertakorvaus tulee kuitenkin olla kokonaisuudessaan maksettu 30.6.2011 mennessä.
Yleiskorotus 1.5.2011
Palkkoja korotetaan 1.5.2011 lähinnä jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus on 22 senttiä tunnilta, kuitenkin vähintään 1,5 %.
Paikallinen erä 1.5.2011
1.5.2011 käytetään palkkojen korottamiseen 0,8 % suuruinen yritys/toimipaikkainen erä. Paikallisen erän suuruus lasketaan toimipaikan työntekijöiden työehtosopimuksen piirissä olevien työntekijöiden huhtikuu 2011 tuntipalkkojen yhteenlasketusta summasta. Laskenta-aineistona käytetään säännöllisen työajan ansiota erillisine lisineen eli ansiota ilman yli- ja sunnuntaityökorotusta. Palkankorotuserän suuruus todetaan paikallisesti yhteisesti.
Toimipaikkakohtaisen palkankorotuserän jakamisesta sovitaan paikallisesti.
Mikäli paikalliset osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen toimipaikkakohtaisen palkankorotuserän jakamisesta, maksetaan se 0,8 % suuruisena yleiskorotuksena kaikille työntekijöille ja korotus lasketaan työntekijän yleiskorotuksella korottamattomasta palkasta.
Ohjetuntipalkat 1.5.2011
Työehtosopimuksen 14 §:n mukaisia ohjetuntipalkkoja korotetaan 1.5.2011 lukien lähinnä jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien siten, että ensimmäisen palkkaryhmän lukua korotetaan 33 senttiä tunnilta ja muita entiset suhteet säilyttäen. Samalla tavalla menetellään puhaltajien ohjetuntipalkkojen osalta. Nuorten työntekijöiden ohjetuntipalkkoja korotetaan 33 sentin suuruisella tasakorotuksella.
Ohjetuntipalkat 1.5.2011
| €/t | |
| 1. palkkaryhmä | 8,90 |
| 2. palkkaryhmä | 9,14 |
| 3. palkkaryhmä | 9,53 |
| 4. palkkaryhmä | 10,08 |
| 5. palkkaryhmä | 10,72 |
| Nuorempi puhaltaja | 11,34 |
| Vanhempi puhaltaja | 11,78 |
| Puhaltajamestari | 12,05 |
| Alle 17 -vuotiaat | 8,71 |
| 17 -vuotiaat | 8,75 |
Lisät
Iltavuorolisää korotetaan 2 senttiä/tunti
Yövuorolisää korotetaan 4 senttiä/tunti
Keskeytymättömän kolmivuorotyön sekä jatkuvan kaksivuorotyön lisä on lähinnä 1.5.2011 alkavan palkanmaksukauden alusta alkaen työehtosopimuksen 10 § 6 kohdan mukaan määräytyviltä tunneilta 123 senttiä.
Palkankorotusten toteuttaminen sekä palkkojen laskenta-aika
Taulukkopalkkojen tarkistukset eivät aiheuta palkkojen yleiskorotusta suurempaa korotusta, mikäli palkat yleiskorotuksella korotettuina täyttävät uuden työehtosopimuksen ohjepalkkamääräykset.
Uuden työehtosopimuksen edellyttämät palkkojen ja urakkahintojen tarkistukset on suoritettava kuukauden kuluessa korotusten voimaantulosta, ellei paikallisesti toisin sovita. Tarkistusten aiheuttamat mahdolliset palkankorotukset maksetaan taannehtivasti uusien palkkamääräysten voimaantulosta lukien. Laskenta-aikana yleiskorotus voidaan maksaa erillisenä lisänä.
Pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun kuukausikorvaus 1.5.2011 alkaen:
Pääluottamusmiehelle maksetaan hänen luottamusmiestehtäviensä suorittamisesta korvauksena kuukaudessa 1.5.2011 alkaen:
| Työntekijäin lukumäärä | Kuukausikorvaus € |
| – 20 | 62 |
| 21 – 50 | 63 |
| 51 – 100 | 64 |
| 101 – 150 | 68 |
| 151–250 | 83 |
| 251–350 | 88 |
| 351–420 | 97 |
| 421 - | 104 |
Työsuojeluvaltuutetun kuukausikorvaus 1.5.2011 alkaen:
| Vapautuksen määrä | Kuukausikorvaus € |
| Alle 4 tuntia | 42 |
| 4 tuntia | 47 |
| 14 tuntia | 57 |
| 20 tuntia | 61 |
| 28 tuntia | 77 |
| 32 tuntia | 88 |
| Kokonaan vapautettu | 95 |
Vuosi 2012
Osapuolet neuvottelevat 30.11.2011 mennessä 1.2.2012 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta toteutettavista palkan- ja muiden rahamääräisten etuuksien tarkistuksista.
Mikäli 1.2.2012 toteutettavien palkantarkistusten osalta ei 30.11.2010 tai muuhun osapuolten sopimaan ajankohtaan mennessä päästä yksimielisyyteen, voi kumpikin osapuoli irtisanoa tämän sopimuksen päättymään 31.3.2012.

