Ammattiosastojen toiminta
Ideasta innostukseen -osaston hallituskoulutus
Tavoite on päivittää hallituksen toimintamallit nykyaikaan. Roolitetaan hallituksen jäsenille omia tehtäviä / vastuualueita.
Yhdistysavain - osaston kotisivukurssi
Tavoite on laadukkaiden ammattiosaston kotisivujen suunnittelu ja toteutus. Kurssilla perustetaan ammattiosastolle kotisivut, jotka mahdollistavat nykyaikaisen osaston sisäisen ja ulkoisen viestinnän. Työkaluna käytetään Yhdistysavain-verkkojulkaisujärjestelmää, jonka käyttöönottoa TEAM-liitto tukee maksamalla sen käyttökulut vuoden 2012 loppuun saakka.
Meidän ammattiosasto
Tavoite on paikallisen ammattiyhdistystoiminnan kehittämisen tarpeellisuuden ymmärtäminen ja hyvän ihmisläheisen toiminnan käynnistäminen.
Ammattiosaston tiedotuskurssi
Tavoite on kehittää aktiivien tiedotusvalmiuksia, erityisesti kriisitilanteissa esim. yt-neuvottelut.

