Nuorisojaosto
Nuorisojaosto toimii TEAMin hallituksen apuelimenä ja sen tehtävänä on suunnitella ja kehittää TEAMin nuorisotoimintaa. Jaoston tavoitteena on aktivoida mahdollisimman moni alle 35-vuotias jäsen mukaan nuorten tilaisuuksiin sekä ammattiosastojen toimintaan. Toiminnan koordinointia ammattiosastoissa hoitavat nuorisovastaavat. Nuorisojaosto on toiminnan suunnittelussa ja tapahtumien sisällössä huomioinut TEAMin valtuuston asettamat painopisteet. Järjestäytyminen, jäsenen kiinnittyminen ja uusien jäsenten hankinta huomioidaan jokaisessa tilaisuudessa.
Nuorisojaosto toteuttaa ammattiin opiskelevien nuorten koulutiedotusta sekä työelämään siirtyvien opiskelijoiden tietoisuutta ammattiyhdistysliikkeestä.
Kaudella 2010-2015 nuorisojaostossa vaikuttavat seuraavat TEAMin jäsenet
Jenni Väisänen, puh.joht
Helsingin Posliinityöntekijäin ammattiosasto
Sampsa Ahonen Porvoon Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry
Jenni Häggblom
Ruotsinpyhtään Kemia
Atte Kilpinen
Mikkelin Teva-alan Laitosmiehet
Sisko-Maarit Kumpulainen
Keiteleen Teva
Tanja Levaniemi
Hämeenlinnan Kemiantyöntekijät
Juhana (Jussi) Mikkola
Typen Kemiantyöntekijät
Petri Pitkänen
Porvoon öljynjalostamon työntekijät
Katja Pulkkinen
Kokkolan Kemiantyöntekijät
Erno Savolainen
Turun Kirjatyöntekijäin Yhdistys ry.
Minna Tuomivaara
Posion Keramiikkatyöntekijäin Ammattiosasto
Sami Maaranen, varajäsen
Haminan Kemiantyöntekijät
Matti Sipiläinen, varajäsen
OMG Kemia
Arja Salo, järjestösihteeri
TEAMin toimisto
