Ajankohtaista
Raamisopimuksen vaikutus työttömyysturvaan
Työttömyysturvan osalta raamiratkaisun toteutuminen tarkoittanee näin ollen seuraavia muutoksia:
- Sovitellun päivärahan työaikaraja nousee 80 prosenttiin.
- Lyhennetty työviikko vakinaistetaan. Tällöin lomautetuille, joiden työaikaa on lyhennetty yhdellä tai useammalla päivällä viikossa, maksetaan työttömyyspäivärahaa menetetyiltä työpäiviltä ilman sovittelua.
- Vuorottelukorvauksen leikkaukset peruutetaan ja vuorottelukorvaus säilyy entisessä tasossa.
- Ansiopäivärahan vähimmäismäärä nousee mahdollisen peruspäivärahan korotusosan verran. Ansiopäivärahan tulee tällöin olla vähintään yhtä suuri kuin mahdollisilla lapsikorotuksilla ja korotusosalla korotettu peruspäiväraha.
- Valtio osallistuu ansiopäivärahan kustannuksiin lomautusajalta vuosina 2012-2013.
- Lomakorvauksen jaksotus poistuu vuoden 2013 alusta.
Peruspäivärahan tasokorotus hyväksytty eduskunnassa
Peruspäivärahan tasokorotuksen käsittely eduskunnassa on päättynyt. Peruspäivärahan määräksi vuoden 2001 indeksitasossa on vahvistettu 26,09 euroa.
Vuoden 2012 indeksitasossa peruspäivärahan määräksi tulee 31,36 euroa.
Lapsikorotukset vuodelle 2012 ovat
yhdestä lapsesta 5,06 euroa,
kahdesta lapsesta 7,43 euroa,
kolmesta tai useammasta lapsesta 9,58 euroa.
Kaksinkertaisen päivärahan maksun korjaaminen
Virhe tapahtui työttömyyskassan maksujärjestelmässä. Virhe koskee niitä, joiden korvauksen maksupäivä oli 11.11.
Virhe tapahtui työttömyyskassan maksujärjestelmässä. Virhe koskee niitä, joiden korvauksen maksupäivä oli 11.11.
Ansiosidonnaisen päivärahan suoritus on maksettu järjestelmävirheen vuoksi kahteen kertaan. Kaksinkertainen suoritus koskee niitä päivärahan saajia, joiden päivärahan maksupäivä oli 11.11.2011.
Työttömyyskassa on käynnistänyt yhteistyössä pankkien kanssa oikaisumenettelyn liikaa maksettujen rahojen saamiseksi takaisin. Jos oikaisumenettely onnistuu eli tilillä on katetta liikamaksun verran, tullaan liikamaksu kuittaamaan suoraan tililtä. Kenenkään tili ei mene miinukselle tämän perinnän johdosta, eli jos tilillä ei ole katetta, perintää ei suoriteta. Jäseniltä, joiden osalta rahaa ei saada perittyä, työttömyyskassa tulee käynnistämään erillisen perintäprosessin rahojen takaisinsaamiseksi.
Tässä vaiheessa jäsenten ei tarvitse tehdä mitään. Tulemme informoimaan asianosaisille tapahtuneesta ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä henkilökohtaisella kirjeellä viikolla 47.
Ansiosidonnainen päiväraha maksettu järjestelmävirheen vuoksi kahdesti
Virhe tapahtui työttömyyskassan maksujärjestelmässä. Virhe koskee niitä, joiden korvauksen maksupäivä on 11.11. Ansiosidonnaisen päivärahan suoritus on maksettu järjestelmävirheen vuoksi kahteen kertaan. Kaksinkertainen suoritus koskee niitä päivärahan saajia, joiden päivärahan maksupäivä on 11.11.2011.Tässä vaiheessa ansiopäivärahan saajien ei tarvitse maksaa ylimääräistä suoritusta takaisin, vaan tilanne selvitetään Nordean kanssa viikon 46 aikana. Asian selvittäminen ei ole ollut mahdollista 11.11. Nordean työntekijöiden ulosmarssin vuoksi. Ansiosidonnaisen päivärahan saajien tulee kuitenkin huomioida, että ylimääräistä suoritusta ei saa käyttää. Rahan palauttamisesta ohjeistetaan ylimääräisen suorituksen saaneita heti, kun lisätietoa on saatavissa. |

