Yrittäjät
Yrittäjien ja johtotehtävissä olevien esteet liittyä palkansaaja liiton ja kassan jäseneksi
Mikäli omistat työnantajayhtiöstäsi alla mainittuja osuuksia tai muuten täytät yrittäjyyden ehdot, katsotaan sinut työttömyysturvassa pääsääntöisesti yrittäjäksi. Tällöin et välttämättä ole oikeutettu saamaan päivärahaa palkansaajakassasta.
Yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka
· on YEL- tai MYEL- vakuutusvelvollinen tai
· kuuluu muun lakisääteisen eläkevakuutuksen piiriin ja
a. työskentelee johtavassa asemassa yhtiössä, josta hänellä on vähintään 15 % tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa vähintään 30 % osakepääomasta (äänivallasta)
b. joka työskentelee ilman johtavaa asemaa osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään tai hänen perheenjäsenellään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään 50 % osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräämisvalta
Yrittäjiksi katsotaan myös kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen yrityksessä työskentelevät perheenjäsenet, sekä toiminimen haltijan perheenjäsenet.
Johtavaksi asemaksi katsotaan toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai vastaava. Perheenjäseneksi katsotaan avio- tai avopuoliso ja yrittäjälle suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa sukua oleva, samassa taloudessa asuva henkilö.
Yrittäjien työttömyyskassat:
Ammatinharjoittajien ja yrittäjien tk AYT
Ratavartijankatu 2, 00520 HELSINKI
Puh. 09 25353 100
Faksi 09 25353 131
www.ayt.fi
Ratavartijankatu 2, 00520 HELSINKI
Puh. 09 25353 100
Faksi 09 25353 131
www.ayt.fi

