Lähetä linkki sähköpostiin Jaa Facebookissa Tulosta sivu

Koulutustuki

Koulutustukea kurssin ajaksi (HUOM! Koskee koulutuksia, jotka alkaneet ennen 1.1.2010)

Työttömyyskassa maksaa koulutustukea työ- ja elinkeinotoimiston osoittaman koulutuksen ajalta. Työ- ja elinkeinotoimisto valitsee koulutukseen pääsevät opiskelijat.

Tuen saamisen ehdot ovat samat kuin ansiopäivärahassa. Oikeus koulutustukeen syntyy kun työssäoloehto on täyttynyt eikä työttömyyspäivärahaa ole maksettu 500 päivältä.

Koulutustuki on yhtä suuri kuin ansiopäiväraha. Tuen lisäksi voi saada ylläpitokorvausta matka- ja majoituskustannuksia varten. Koulutuksen tapahtuessa työssäkäyntialueen ulkopuolella on oikeus korotettuun ylläpitokorvaukseen.

Koulutusaikainen työtulo sekä eräät etuudet vähentävät koulutustuen määrää. Tuki on pienempi, jos työtulot kuukaudessa ylittävät 127 euroa (suojaosa). Suojaosan ylittävistä tuloista 80% vähentää koulutustukea. Tulot on aina ilmoitettava kassalle.

Tukea maksetaan viideltä päivältä viikossa. Tukipäivät eivät vähennä ansiopäivärahan 500 päivän enimmäisaikaa.

Korotettuun ansio-osaan oikeuden saaneelle maksetaan koulutustuki korotettuna, vaikka työttömyyspäivärahassa korotettua ansio-osaa olisi maksettu jo 150 päivän enimmäisaika.

Jos koulutuksesta on sovittu työllistymisohjelmassa, maksetaan koulutustuki työllistymisohjelmalisällä korotettuna. Enimmäisaika työllistymisohjelmalisään on 185 päivää.

Ylläpitokorvaukset

9 euroa/päivä

18 euroa/päivä

Ylläpitokorvaukset maksetaan viideltä päivältä viikossa. Ne ovat verotonta tuloa.

Koulutusaikaisilta lomajaksoilta ei ole oikeutta ylläpitokorvaukseen.

Ilmoita muutoksista

Koska koulutustukihakemus on voimassa koko koulutuksen ajan, on tärkeää, että muistat ilmoittaa kassalle maksatukseen vaikuttavista muutoksista. Tällaisia ovat mm. koulutuksen loma- ja työharjoittelujaksot sekä sairausajat.

Ilmoituksen voit tehdä joko muutosilmoituskaavakkeella, jonka saa aina maksuilmoituksen mukana tai WebTytti-palvelussa.