Lähetä linkki sähköpostiin Jaa Facebookissa Tulosta sivu

Kun sinut lomautetaan

Lomautusajan työttömyysedut

Lomauttamisella tarkoitetaan työttömyysturvalain mukaan työnantajan suorittama yksipuolista lomauttamista tuotannollisin tai taloudellisin syin. Lomauttaa voidaan vain työ- tai virkasuhteinen työntekijä, ei yrittäjäasemassa olevaa, vaikka hän toimisikin yrityksessä työntekijänä.

Työsopimuslain uudistamisen yhteydessä on käsitteisiin lisätty myös ns. sopimuslomautus, jossa lomauttaminen perustuu työntekijän ja työnantajan väliseen sopimukseen. Myös sopimuslomautuksen taustalla pitää aina olla tuotannolliset tai taloudelliset syyt.

Määräaikaisessa työsuhteessa olevaa ei voi lomauttaa. Poikkeuksen tekee tilanne, jossa henkilö on palkattu määräaikaiseen työsuhteeseen esim. äitiyslomansijaiseksi ja lomautustilanteessa vakituinen työntekijä olisi tullut lomautetuksi.

Kokoaikainen lomautus
Kokonaan lomautetulla henkilöllä on oikeus täyteen työttömyyspäivärahaan. Lomautus on kokoaikainen silloin, kun lomautus kestää yhdenjaksoisesti vähintään kokonaisen kalenteriviikon (ma-su). Jos lomautus sijoittuu kahdelle eri kalenteriviikolle, se ei ole kokoaikainen vaikka kestäisikin yli viikon (esim. ke-ke).

Jos lomautettu henkilö tekee töitä kokoaikaisesti omalle työnantajalleen vähintään viikon ajan, maksetaan hänelle täyttä työttömyyspäivärahaa työskentelyn alkamiseen asti ja edelleen sen jälkeen. Samaa periaatetta noudatetaan vuoroviikkolomautuksissa. Jos henkilö menee kokoaikaisen lomautuksen aikana omalle työnantajalle osa-aika- tai osaviikkotyötön, maksetaan hänelle soviteltua päivärahaa.

Lyhennetty työviikko ja lyhennetty työpäivä

Kun työaikaa lyhennetään lomautuksen johdosta yhdellä tai useammalla päivällä / viikko (työtä voi tehdä enintään 80% enimmäistyöajasta/viikko), maksetaan työttömät päivät täyttä päivärahaa, poikkeus koskee vain lyhennettyä työviikkoa ei lyhennettyä työpäivää.

Työttömyyspäiväraha maksetaan soviteltuna, jos lomautus toteutetaan siten, että henkilön päivittäistä työaikaa lyhennetään. Sovitellun päivärahan saamisen edellytykset koskevat tällöin myös lomautettuja.

Työaika tarkastellaan kalenteriviikoittain. Lomautetun viikoittainen työaika ei saa ylittää 75 %
(1.1.2012 alkaen 80%)  alan kokoaikatyöstä. Koska työajan tarkastelujakso on kalenteriviikko, lähetetään kassalle hakemus täysin kalenteriviikon, myös silloin kun soviteltua päivärahaa haetaan kalenterikuukauden jaksoissa.

Sovitteluajankohdan palkka on ns. ansaintaperusteinen eli sovittelujakson aikana ansaittu palkka otetaan huomioon sovittelujakson tulona. Merkitystä ei ole sillä, milloin palkka on maksussa. Sovittelujakso on joko neljä viikkoa tai kuukausi palkanmaksurytmistä riippuen. Työstä saatu palkka ja työttömyyspäiväraha voi olla enintään 90 % henkilön päivärahan perusteena olevasta palkasta.

Toimenpiteet

Lomautetun henkilön pitää aina ilmoittautua työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon. Jos lomautus on määräaikainen ja lomautettuja on samasta yrityksestä vähintään 10, tekee työnantaja työ- ja elinkeinotoimistoon ennakkoilmoituksen ryhmälomautuksesta. Lomautuksen tarkistusilmoitukset toimitetaan suoraan kassalle 4 viikon tai kuukauden jaksoissa riippuen tilikausien pituudesta.

Mikäli jäsen lomautetaan toistaiseksi tai lomautetulla on sivutoimista yritystoimintaa tai lomautettu opiskelee työn ohella tai on lähdössä ulkomaanmatkalle lomautuksen aikana, hänen tulee ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistoon henkilökohtaisesti, vaikka muiden lomautettujen kohdalla käytettäisiin ryhmälomautusmenettelyä.

Hakeminen

Toistaiseksi kokonaan lomautettu henkilö voi lähettää kassalle ensimmäisen päivärahahakemuksen, kun on ollut kaksi viikkoa lomautettuna. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan:

  • palkkatodistus lomautusta edeltävältä ajalta (34 viikkoa)
  • lomautustodistus

Lomautuksen jatkuessa päivärahaa haetaan neljän viikon jaksoissa.

Lyhennetylle työpäivälle lomautettu lähettää kassalle hakemuksensa palkanmaksujaksoittain (neljä viikkoa/kuukausi). Ensimmäisen hakemuksen liitteeksi tarvitaan:

  • palkkatodistus lomautusta edeltävältä ajalta ( 34 viikkoa)
  • lomautustodistus
  • palkkatodistus/tilinauha ajalta, jolta päivärahaa haetaan